Pitkän tauon jälkeen päätin jatkaa tämän blogini päivitystä. Tässä välissä kirjoitin toista blogiani. Odotusta- blogissa käsittelin toisen raskauteni herättämiä ajatuksia, mutta se saa nyt jäädä unholaan, ainakin toistaiseksi. 

Lapsesta saakka yksi suurimmista haaveistani on olla kotiäiti. Rakastan lapsia ja heidän kanssaan touhuamista. Entisessä elämässäni (=ex-avioliitto) tuo haaveeni ei olisi koskaan voinut toteutua, ja olin siitä jo ajatuksissanikin luopunut. Nyt olen viimein tajunnut että olen saanut suurimman lahjan minkä voi saada. Omia lapsia, ja niiden myötä haaveenikin on toteutunut. OLEN KOTIÄITI, ja siitä ylpeä. 

Mitä kotiäiti tekee? Mielikuvissani on tietenkin oma äitini, joka oli aina kotona. Meillä oli maatila, joten äitini ei koskaan ollut töissä kodin ulkopuolella. Äiti oli paras. Äiti siivosi, leipoi joka viikko, teki kukkapenkkejä ja kasvimaan joka kesä, hoiti eläimiä, opetti lapsilleen asioita ja otti meidät mukaan puuhiinsa. Minulla oli pullantuoksuinen lapsuus ihanan, herttaisen ja iloisen äidin hoivassa. Äiti piti sylissä ja silitti hiuksia, ja lauloi paljon. Juuri tuollainen äiti minäkin haluaisin olla. 

Jotta voin olla sellainen äiti kuin haluan, on minun luovuttava joistain muista unelmistani. Olen haaveillut nuoresta saakka askartelunohjaajan ammatista. Kun minulla ei vielä ollut omista lapsista tietoakaan, hain ja pääsin tuohon koulutukseen. Toisen opiskeluvuoden aikana aloinkin yllättäen odottaa esikoistani. Suunnittelin että opiskeluni jatkuvat vauva kainalossa, mutta ei se niin vain sujunutkaan. Synnytyksen jälkeinen masennus uuvutti minut niin, että koulu jäi kesken. Sitten syntyi toinen lapsi, ja koulu on edelleen kesken. Nyt olen miettinyt pääni lähes puhki, mitä teen opiskelujeni kanssa. Päätöstä en ole vielä tehnyt, mutta aika varmasti koulu jää kesken ja joudun tästä haaveestani luopumaan. Lapset ovat nyt etusijalla.